Hei Kimmo! Käyntisi on saanut kiitosta ja ylistystä runsaasti. Esitys oli ammattimiehen työtä, ja osasit ottaa lapset hienosti huomioon antaen vielä tekemistä. Koulumme kotisivuilla on oppilaiden laatima juttu asiasta:

Konsertti 1.-3. -luokkalaisille
Raumalainen musiikkiterapeutti Kimmo Haikonen tuli Kiukaisten Kirkonkylän koululle esiintymään 1.-3. luokille. Hän on kiertänyt ympäri Suomea viihdyttämässä soitollaan koululaisia. Hän on tehnyt oman lastenlevyn vuonna 2003.
Lapset kokoontuivat koulun liikuntasaliin odottamaan esiintymistä. Heti esityksen alussa Kimmo ilmoitti, että kaikki pääsevät osallistumaan soittoon ja lauluun.
3.-luokalainen Sami pääsi soittamaan ensimmäiseen kappaleeseen. Kappaleen nimi oli ”Taivas ja postimies”.
Sami soitti sen Ulla -nimisellä pianolla.
Kimmo soitti kitaraa ja lauloi. Lapset hymyilivät katsoessaan laulua. Kappaleitten sanat ovat hauskoja ja mukavia kuunneltavia.
”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!” Kimmo käski lasten toistaa hänen perässään. Lapset toistivat iloisesti!
Sitten lavalle pääsi soittamaan ekaluokkalaisia lapioilla rummuttaen, kuin hiekkalaatikolla. ”Ammuu” ”I love you” toisteltiin Kimmon perässä. Siitäkin tuli hyvältä kuulostava kappale. Seuraavaksi ”naksuteltiin” suulla, soiteltiin ja lauleltiin ”hevoslaulua”
6 tyttöä ja 1 poika meni lavalle soittamaan rockkappaletta.
Kimmo kysyi lapsilta ”Onko tunnelma hyvä?”
He vastasivat :JOO!!
Lasten soitto kappaleen tahdissa kuulosti mielenkiintoiselta.
Seuraavassa kappaleessa kysyttiin: ”Kumpi oli ennen kana, vai muna?” Melkein kaikki vastasivat:”Kana!”
Kaikki taputtivat kappaleen loputtua. 
Seuraavaksi siirryttiin ”sirkukseen”.  Kolme kolmasluokkalaista pääsi esiintymään. Loviisa pomputteli hauskasti ilmapalloa, Maija nosteli painoja ja Kasperi tasapainotteli.
Sitten tuli päivän viimeinen laulu. Kaikkia pyydettiin nousemaan kappaleen ajaksi. Kappaleessa kerrottiin junasta. Lapset ja heidän opettajansa esittivät junia musiikin tahtiin. Vauhti oli nopea ja se vain kiihtyi koko ajan. Kaikki myös hyppivät ylös ja alas. Pian laulu loppui, kaikki taputtivat ja hymyilivät iloisesti.


Osoite on www.kiukainen.fi/kirkonkylänkoulu
Kiitoksia Kimmo Haikoselle!
Lapsilla oli todella hauskaa!

    Konsertti-
    palautteet

    Tässä palautetta konserteista


 
Lastenorkesteri, Lastenmusiikkiorkesteri, Lastenmusiikki, Lastenkonsertti,